lauantai 20. huhtikuuta 2013

perfettoo!

Torstaina pohjustelimme tulevaa ja keskityimme ohjelman huutoon ja akrobatiakohtaan. Onneksi saimme kaksi junnustuntin tyttöä avuksemme, joten pääsimme tekemään huudon stuntteja muutaman tytön poissaoloista huolimatta. Akroa päästiin myös tekemään ihan tekemällä ja se saatiinkin treenattua yhdenaikaisemmaksi. Harjoitusten tavoitteena oli hinkata näitä kohtia kuntoon ja varsinkin huuto näytti ja erityisesti kuulosti jälleen kerran hyvältä! Kyllä se vain niin on, että eron huomaa selvästi, kun 21 tyttöä huutaa viime kauden 13 tyttöön verrattuna. 

Perjantait on selvästikkin meidän päiviä, sillä eilenkin oli ihan huikeat treenit! Harjoitukset aloitettiin varmasti yhdellä tyttöjen lempi lämmittelyllä nimittäin ministunteilla ja menokin oli sen mukainen :D Harjoituksia piristi myös se, että vihdoin meillä oli koko joukkue kasassa, vaikka yksi tytöistä olikin vielä vain katsomassa. Päätimme, että tänään keskitymme stuntteihin ja erityisesti pyramidiin. Siispä aloitimme raketeilla ja etenimme kohti pyramidin loppua pätkissä ja lopuksi menimme niitä putkeen. Kun tämä sujui, pääsimme tekemään koko tähän asti opittua ohjelmaa kaikilla stunteilla. Ja yllättäen jo toisella toistokerralla kaikki stuntit menivät lähes täydellisesti ja ohjelma näytti hyvälle! Me Millan kanssa olimme pakahtua onnesta ja ylpeydestä. Harjoitusten loputtua fiilis oli todella hyvä ja me todettiinkin, että juuri tälläiset harjoitukset ovat niitä valmentamisen huippuhetkiä :). Innolla odotan jo huomisia harjoituksia!




Kamera oli taas tytöillä, joten tälläisiä kuvia löytyy muutama :D



-Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista/palautteesta! Pidäthän tekstisi asiallisena;)