Torstaina treenasimme ensimmäistä kertaa Vuorentaan koululla. Vaikka sali olikin pieni, ei annettu sen häiritä vaan jatkettiin akrokohdan treenausta. Ensin kerrattiin alun käsilikkeet ja hypyt, jotka näyttivät jo paremmilta kuin sunnuntaina! Harjoitukset kestivät poikkeuksellisesti vain tunnin, mutta silti ehdittiin lopuksi vielä markeerata tähän asti opittua ohjelmaa. Ensimmäisellä kerralla selvästi vasta muisteltiin loffeja ja huutoa, mutta sen jälkeen varsinkin huuto kuulosti todella hyvälle (: ! Ja ainakin kuuluva sen pitäisi olla, yksi tytöistä nimittäin kertoi, että huutomme oli joku perjantai kuulunut ulos asti :D
Perjantaina saimme viimeisetkin treeneistä poissa olleet toipilaat mukaan, joten kertasimme akron alusta lähtien, toivottavasti viimeistä kertaa :D Kipeys taitaa olla jonkinlainen kirous meidän joukkueelle, sillä edellisten tyttöjen parannuttua seuraavat ovatkin jo tulleet kipeiksi s: Pitää vain toivoa, että pian kaikki ovat terveinä ja päästään tekemään ohjelmaa koko joukkueella! Perjantaina treenattiin puolikasta pyrtsiä laskuihin ensimmäistä kertaa ja siihen nähden pyrtsi näytti hyvältä ja melko siistiltä. Lopuksi harjoiteltiin vielä jokaisen omia ohjelman akroja ja venyteltiin selät oikein kunnolla. Kuvat kännykästä perjantailta ja taisi sinne joku vanhempikin kuva eksyä :)
-Viivi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista/palautteesta! Pidäthän tekstisi asiallisena;)