maanantai 5. marraskuuta 2012

Tekeville sattuu

Viime keskiviikon tavoitteena oli saada kisaohjelman alkupuoli siistittyä. Aloitimme alun 1. pyramidillä, joka onnistui loistavasti ainakin kerran! Tavoitteeseen emme kuitenkaan päässeet, sillä huonoja toistoja tulee vieläkin liikaa. Se on harmi, koska kisoissa on vain se yksi mahdollisuus eikä epävarmuuteen ole varaa. Alun stunttisarjan ajoituksissa oli myös hieman hakemista, mutta toivottavasti seuraavissa harjoituksissa emme joudu käyttämään aikaa laskujen muisteluun, vaan pääsemme heti itse asiaan. Skorpparit näyttivät jälleen kerran pienen hiomisen jälkeen hyviltä. On se vaan ihmeellistä huomata kuinka tytöt ovat edistyneet esimerkiksi viime keväästä ja kuinka vaikeammatkin stuntit onnistuvat!
 
Perjantain harjoituksissa alkeiden kanssa pidimme akrotreenit nousijoiden puutteen takia. Teimme akroharjoitteita sekä siistimme erityisesti vauhdillisia kärrynpyöriä. Lopuksi vielä hinkkasimme hyppyjä kuntoon. Alkeiden harjoitukset sujahtivat todella nopeasti ohi!
Selvästi kisajoukkueen tytöt olivat motivoituneet keskiviikon treeneistä sillä perjantain harjoitukset sujuivat pääosin todella hyvin, vaikka tehtiinkin vajaalla joukkueella. Me valmentajat pääsimme sitten taas välillä paikkailemaan:D Keskityimme koko ohjelmaan ja kuvioiden siistimiseen jonka jälkeen jäikin hetki aikaa akrolle.
Vaikka perjantaina saimmekin paljon tehtyä, oli sillä kuitenkin veronsa. Saimme seuraavana päivänä kuulla hyvin harmillisia uutisia. Yksi kisajoukkueen tytöistä nimittäin loukkasi kätensä harjoituksissa eikä todennäköisesti pääse kisaamaan. Tämä tietenkin vaikuttaa todella isosti kisaohjelmaamme ja koko joukkueen täytyykin nyt tehdä ihmeitä jotta saadaan ohjelma kasattua uudelleen ensi viikon Super Cheeriä varten. Onneksi eilisen treenit olivat kuitenkin melko lupaavat, tytöt  todellakin pystyvät ihmeisiin;)! Kerromme enemmän eilisestä sekä lopullisesta tilanteesta heti kunhan saamme lisää selville.





 
Viivi&Milla

2 kommenttia:

  1. Miks ette käytä patjoja tai cheermattoo?
    jos noin kävi...

    VastaaPoista
  2. Cheermattoa meillä ei ole ja ainoat patjat jotka ovat käytössämme ovat yksittäisiä, jolloin ohjelmaa tehdessä patjat liikkuvat ja tytöt kompastuvat niihin. Ne siis aiheuttavat vain lisää vaaratilanteita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista/palautteesta! Pidäthän tekstisi asiallisena;)